Poikkeuksellinen tilanne sähkömarkkinoilla – mahdollisesti myös sähköverkossa
Pörssisähkön hinta on poikkeuksellisen alhaalla tänään perjantaina kello 15-24. Norjalaisen yrityksen näppäilyvirheen vuoksi sähkön pörssihinta ei tänään ohjaa Suomessa tuotantoa ja kulutusta oikein.
– Tampereen Energia Sähköverkko huolehtii siitä, että tamperelaisten sähköverkko ja sähkönsiirto toimivat. Jos pörssisähkösopimuksella olevat asiakkaat alkavat kuitenkin hamstrata tänä iltana sähköä, äkillinen kulutuspiikki voi aiheuttaa haasteita myös meidän sähköverkossamme, miettii Tampereen Energia Sähköverkon toimitusjohtaja Petri Sihvo.
Jos sähköä kuluu yhtäkkiä poikkeuksellisen paljon, se voi aiheuttaa pienjänniteverkon sulakepaloja. Asiakkailla tämä voi näkyä siten, että sähköt häviävät osittain tai kokonaan.
Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid huolehtii koko maan sähkön tuotannon ja kulutuksen tasapainottamisesta. Fingridin mukaan sähkötehon riittävyys perjantaina näyttää hyvältä.
Fingrid on kuitenkin esittänyt jo toiveen, että kuluttajat eivät reagoisi sähkön halpaan hintaan kulutustaan lisäämällä.
– Tilanne on poikkeuksellinen. Usein hinnoissa nähdään tuntikohtaisia piikkejä, mutta tänään sama miinusmerkkinen hinta pysyy yhdeksän tunnin ajan. Toivotaan, että kuluttajilla on malttia myös tänään, vaikka kansainvälistä Black Friday -päivää monessa kaupassa vietetäänkin.
Tampereen Energia Sähköverkko varautuu poikkeukselliseen iltaan lisäämällä henkilöstöä sekä kentälle että puhelinpalveluun. Kentällä sulakkeita vaihdetaan jakeluverkonhaltijan verkossa, jos niitä kuormitussyistä palaa. Mahdollisten kulutushuippujen aikana sulakkeita voi palaa myös pientaloista, jos useampaa sähkölaitetta käyttää samanaikaisesti.
– On hyvä muistaa, että sähkölaitteiden ylimitoitettu käyttö tai käyttö muuhun tarkoitukseen kuin mihin laite on tarkoitettu, ei ole sähköturvallista. Lisäksi omat pääsulakkeet rajoittavat käytettävissä olevan sähkön määrää. Sen ylittäminen voi aiheuttaa sulakkeiden palamisen.
Sähköautoilijoille Sihvolla on tärkeä viesti:
– Sähkön hinta on niin pitkään alhaalla, että ei ole tarvetta ladata auton akkua suurella teholla välittömästi täyteen. Pienempikin teho riittää samaan lopputulokseen.
Tampereen Energia Sähköverkko toivoo, että tamperelaiset säilyttävät maltin ja järjen sähkön käytössä. Tällä tavoin olemme omalta osaltamme tasapainottamassa koko Suomen sähköjärjestelmää pysymään kunnossa.
Lue lisää Fingridin tiedotteesta.