Tampereen Energia Sähköverkon toimitusjohtaja Petri Sihvo summaa yhteen värikästä vuotta 2023.

Monta vuotta työelämästä on sujunut ilman suuria merkkipaaluja. Vuosi 2023 ei kuulu niihin. Tulen muistamaan vuoden 2023 ainakin sähköpulauhasta, brändimuutoksesta ja sähkömarkkinan black fridaysta.

Viime talvena koko kansakunta oli varpaillaan sähkön riittävyydestä. Onneksi sähköä riitti kylmilläkin keleillä, kiitos siitä kuuluu teille tamperelaiset asiakkaamme. Säästötoimet oikeasti tepsivät ja kulutushuiput jäivät kohtuullisiksi. Hienoa on ollut huomata, että osalla asiakkaista säästötoimet jäivät pysyviksi. Vaikka loppuvuosi on ollut keskimääräistä kylmempi, niin esimerkiksi aikasiirtotuotetta käyttävät asiakkaat ovat kuluttaneet vähemmän kuin olemme ennustaneet.

Sähköpulan uhka hioi poikkeustilanneosaamistamme. Opettelimme uudenlaista asiakasviestintää ja tietämyksemme kriittisten asiakkaidemme yksilöllistä tarpeista syveni huomattavasti. Nyt olemme entistä valmiimpia toimimaan teidän hyväksenne, jos jotain poikkeavaa tapahtuu.

Tampereen Sähkölaitos –konserni muuttui elokuun lopussa Tampereen Energiaksi, sopivasti 135-vuotisjuhlien kunniaksi.

Samassa yhteydessä Tampereen Sähköverkko Oy:n nimi muuttui Tampereen Energia Sähköverkko Oy:ksi. Muutoksella haluamme korostaa rooliamme energiamurroksen mahdollistajana. Vaikka edelleenkin siirrämme ainoastaan sähköä, on sähkön hyödyntäminen asiakkaillamme laajentunut entistä enemmän lämmityksen ja liikenteen käyttöön. Eipä olisi vuosikymmen sitten arvannut, kuinka paljon kaukolämpöä tuotetaan tulevaisuudessa sähkökattiloissa.

Vuoden kummajainen

Vuoden kummajaisen arvonimi menee perjantaille 24.11.2023. Silloin Norjassa sähkömarkkinoilla tehdyn virheen myötä sähkön hinta Suomessa romahti -0,50 snt/kWh ajalle 15-24. Yhtiömme alueella sähköteho nousi noin 10 % klo 15-16 välisenä aikana ja pysyi siinä tasossa koko iltapäivän. Onneksi kuluttajat eivät sortuneet ylilyönteihin. Verkoltamme ei palanut ainuttakaan sulaketta. Asiakkailtamme pääsulakkeita paloi joissain yksittäisissä kiinteistöissä.

Tämän koeponnistuksen perusteella verkon rakentamisemme on ollut laadukasta ja verkon mitoitus on vielä riittävää. Energiamurroksen myötä tuleviin suurempiin alueellisiin huipputehoihin varaudumme panostamalla tutkimukseen. Olemme teettäneet aiheesta opinnäytetöitä ja teetämme jatkossakin.

Yhteenvetona voisin todeta, että vuosi 2023 on ollut normaalisti melko tasaista suoritusta tekevän jakeluverkkoyhtiön kannalta värikäs. Selviydyimme haasteista lopulta mainiosti ja tekemisemme on matkan varrella kehittynyt. Kaikki uusi oppimisemme solahtaa lopulta asiakkaidemme hyödyksi.

Menestyksekästä uutta vuotta 2024 kaikille asiakkaillemme!

Petri Sihvo, toimitusjohtaja
Tampereen Energia Sähköverkko Oy